headerImage

Mielen meditaatio

Ihmisen mieli toimii lakkaamatta joka hetki. Ajatukset virtaavat taukoamatta eteenpäin. Koska me elämme aina mielen sisällä, me alamme lopulta uskoa olevamme vain mieli. Mieli on kuitenkin pieni ja rajallinen. Me olemme paljon enemmän kuin vain ajatteleva mieli. Meditaation avulla voit ylittää mielen rajat. Sen toisella puolella on avoin taivas. Astu ulos mielestäsi, ja saavut loputtomiin mahdollisuuksiin, rajattomuuden maailmaan. Silloin saavut meditaatioon.

Silloin ymmärrät olevasi paljon enemmän kuin rajallinen mielesi. Me voimme olla olemassa myös ilman mieltä. Tämän kokeminen avartaa pienen maailmasi rajattomaksi maailmankaikkeudeksi. Voit kokea todellisuuden suoraan, ilman välikäsiä, ilman mielen jatkuvaa suodatusta ja tulkintaa. Näet silloin maailman ilman ennakkoasenteita, ilman harhakäsityksiä. Sinä näet ja koet maailman sellaisena kuin se todella on.

Keskittymismeditaatio
Mielen hiljentyminen
Olemattomuuteen keskittyminen
Sisäisen maailman ylitys
Muistaminen


Keskittymismeditaatio

Keskity rakastavasti yhteen kohteeseen

Syvä keskittyminen on yksi mahdollinen tie meditaation. Keskittymällä syvään voit löytää tien mielen toiselle puolen. Mielesi muuttuu samalla selkeämmäksi ja kirkkaammaksi, ja opit taidon hallita omaa huomiotasi. Keskittymiskyvyn kasvaessa sinun on helpompi tehdä monia menetelmiä, ja olla enemmän läsnä elämässäsi.

Voit keskittyä joko ulkoiseen kohteeseen, tai sisäiseen mielikuvaan, kumpi tahansa sopii sinulle paremmin. Kohde voi olla esimerkiksi kynttilän liekki tai jokin esine. Katso tuota esinettä rakastaen, ja unohda kaikki muu. Vain keskittymisen kohde on olemassa, tunne kaiken muun poissaolo.

Tai sulje silmäsi, ja kuvittele mielessäsi kaunis kukka. Mikä tahansa kohde käy, mutta kukka soveltuu tähän tarkoitukseen hyvin. Suuntaa tuohon kukkaan kaikki huomiosi. Näe se selkeästi mielesi silmin. Tunne sen keveys, haista sen tuoksu. Kuuntele sen terälehtien kahinaa tuulessa. Tee kukasta niin elävä ja aito kuin voit. Käytä kaikkia aistejasi, ja keskity siihen rakastavasti.

Kun mielesi pyrkii harhailemaan, palauta se rauhallisesti takaisin. Harhailu ei ole tärkeää. Vain keskittymisellä on merkitystä. Kokoa oma mielesi kuin valonsäteet, ja suuntaa se kohdettasi kohti. Aisti se mielikuvituksen kaikilla aisteillasi. Uppoudu siihen täydellisesti, rakastaen. Anna kaiken muun kadota pois. Tunne kaiken muun poissaolo. Suuntaa kohteeseen koko olemuksesi. Sulaudu siihen täydellisesti, kunnes sinusta tulee yhtä sen kanssa.

Mieli voidaan ylittää myös kulkemalla sen lävitse. Uppoutumalla yhteen kohteeseen koet tietoisen ykseyden. Tulet tietoiseksi huomiostasi, ja omasta mielestäsi. Koko tietoisuutesi keskittyy yhteen pisteeseen. Silloin voit herätä, ja havahtua todellisuuteen. Keskittymisesi kohteen keskellä sinä kohtaat itsesi.

Tai katso kohdetta. Sitten vedä hitaasti katseesi pois siitä.
Sitten vedä hitaasti ajatuksesi pois siitä

Tässä menetelmässä käytetään pelkästään katsetta. Keskitä katseesi valitsemaasi kohteeseen, esimerkiksi kynttilän liekkiin. Kun pystyt pitämään katseesi paikoillaan niin pitkään kuin haluat, niin vedä hitaasti katseesi pois liekistä. Pidä silmäsi avoinna, ja katse suunnattuna, muuta vain katseen kohdistusta. Tällöin kadotat näkyvistä liekin, mutta ajatus siitä säilyy yhä mielessäsi. Vedä nyt hitaasti myös ajatuksesi pois siitä. Silloin katsot keskittyneesti, mutta katseen kohteeksi ei jää mitään – ei liekkiä eikä ajatusta siitä. Katsot tietoisesti, valppaasti, mutta ilman kohdetta. Vain puhdas tietoisuus jää. Silloin voit tulla tietoiseksi itse katsojasta.

Tai tunne kohteen läsnäolo, ja kaikkien muiden kohteiden poissaolo.
Sitten poista mielestäsi läsnäolon tunne. Sitten poista mielestäsi poissaolon tunne

Keskity valitsemaasi kohteeseen kuten edellisissä menetelmissä. Tunne kohteesi läsnäolo, ja koe kuinka kaikki muut asiat ovat poissa – vain sinun kohteesi on olemassa. Kun onnistut tässä, niin poista nyt mielestä kohteesi, ja sen koko olemassaolo. Jäljellä jää vain poissaolo. Poista nyt tämä kokemus poissaolosta mielestäsi. Jäljellä ei jää enää mitään – ei mielen kohteita eikä edes niiden poissaoloa. Astut aivan uuteen todellisuuteen. Tämä on kokemus olevaisen ja olemattomuuden toisella puolen.

Tai huomaa sekä kohde että katsoja

Voit myös keskittyä samanaikaisesti kohteeseen sekä itseesi. Keskity ensin kohteeseen, ja tule sitten tietoiseksi itsestäsi, katsojasta, samalla kun pidät huomion myös kohteessasi. Palauta osa keskittymisestä itseesi, niin että olet kahden pisteen välillä; keskittymisen kohteen, ja itsesi välillä. Mieli voi keskittyä vain yhteen pisteeseen kerrallaan. Kun huomioit molemmat, niin sinusta tulee jotain enemmän. Sinä ylität mielesi. Olet jotain muuta, joka näkee ja tiedostaa kaiken. Ylität rajasi, ja astut toiselle puolen.

Takaisin

Mielen hiljentyminen

Anna mielen hiljentyä itsestään

Sinun mielesi on lakkaamatta äänessä. Ajatukset tulevat ja menevät loputtomiin. Et pysty omalla tahdollasi pysäyttämään tätä virtaa kuin vain hetkeksi. Kaikki yritykset lopulta vain voimistavat ajatuksia. Mieli voidaan kuitenkin saada hiljenemään hyvin yksinkertaisella tekniikalla. Se onnistuu olemalla tekemättä mitään.

Ajattele piteleväsi käsissäsi vesisaavia täynnä vettä. Saavi huojuu, ja vettä läikkyy joka puolelle. Kuinka voit saada veden pinnan rauhoittumaan? Et voi pysäyttää vettä käsilläsi, se vain valuu sormiesi lomasta. Et myöskään saa vettä asettumaan liikuttamalla saavia, koska jokainen liikahdus vain lisää veden voimaa. Tuo vesi on niin kuin mielesi. Mieli on toimintaa, joten mikä tahansa toiminta vain voimistaa sitä.

Ratkaisu on pysyä liikkumatta paikoillaan, ja odottaa. Kun pysyt paikoillasi ja pidät saavia liikkumatta, niin se on vain yksi mahdollinen seuraus; veden liike lakkaa. Sinun liikkeesi antoi veden liikkeelle energian. Kun pysyt liikkumatta, niin ennen pitkää energia kuluu loppuun. Kun jätät veden kokonaan rauhaan, niin se pysähtyy itsestään.

Tämän saman voit tehdä myös omalle mielellesi. Istu alas, pysyttele liikkumatta, ja odota. Alussa ajatukset tuntuvat vain lisääntyvän, mutta odota kärsivällisesti. Anna ajatusten virrata puuttumatta niihin mitenkään. Jätä ne kokonaan rauhaan, ja anna niiden käyttää kaikki energia loppuun. Vain odota, liikkumatta. Lopulta ajatukset alkavat hidastua. Ne tulevat yhä harvemmin ja harvemmin. Saat jo välähdyksiä siitä, millaista on todellinen hiljaisuus ja rauha. Kun mielesi hiljenee täysin, se lakkaa olemasta, ja silloin sinä olet saapunut meditaatioon.

Tee tätä harjoitusta joka päivä niin kauan kuin se tuntuu hyvältä. Se voi olla vaikeaa alussa, mutta jos sinnittelet sen kanssa, niin siitä voi tulla hyvin kaunis kokemus. Sinä voit nähdä oman mielesi rauhoittuvan, ja katoavan. Sinä voit silloin kokea todellisen rauhan ja harmonian mielen toisella puolen.

Takaisin


Olemattomuuteen keskittyminen

Suuntaa huomiosi tyhjyyteen mielen ohitse

Sinun tietoisuutesi on kuin kirkas, rajaton tila. Sinun ajatuksesi ovat kuin pilvet mielen taivaalla. Ne peittävät alleen olemuksesi rajattomuuden. Mielesi läpi virtaavien ajatusten takana on todellinen sisäinen avaruus. Kun huomiosi on kiinnittynyt pilviin, niin tiedostat vain ajatuksesi. Sisäinen taivas on kuitenkin aina läsnä. Voit tulla siitä tietoiseksi yksinkertaisesti suuntaamalla huomiosi ajatusten sijasta siihen tilaan, missä kaikki virtaa.

Kohdista tietoisuutesi avoimelle taivaalle pilvien takana. Käytä kaikkia aistejasi, tai vain yhtä kerrallaan. Katso mielikuvien taakse kauas äärettömyyteen. Katso tyhjään tilaan niiden välillä. Pidä katseesi olemattomuudessa. Sisäisen hälyn takana on aina rauha ja hiljaisuus. Kuuntele siis tuota äänettömyyttä ajatusten metelin takana. Kuuntele hiljaisuutta äänten välissä. Kaikkien kokemusten takana on tyhjä tila. Koe tuo tila, avaruus tuntemusten tuolla puolen. Koe tuntemusten poissaolo, rajaton avaruus.

Suuntaa tietoisuutesi tuolle taivaalle. Huomaa ajatusten pilvien virtaavan ohi, huomaa ajatusten äänet, tunteiden virtaus taustalla. Anna niiden kaikkien olla. Kohdista huomiosi niiden ohitse, ja mene niiden toiselle puolen. Kohoa niiden ylle korkealle tuolle avoimelle taivaalle. Niin astut ulos mielestäsi. Astut rajattomaan ja äärettömään maailmaan. Saavut meditaatioon.

Takaisin


Sisäisen maailman ylitys

Ylitä mielesi maailma

Mielesi on sinun sisäinen maailmasi. Sisälläsi on kuin toinen maailma, se maailma jota mielesi luo, ja jonka sinä uskot todeksi. Tuo maailma on kuitenkin vain kartta todellisuudesta, vain mielesi käsitys ja tulkinta tästä maailmasta. Tuo maailma on pieni ja rajallinen, sillä sen rajat ovat mielesi rajoja, ja sinun mielesi on hyvin pieni. Olet aina elänyt sen rajojen sisällä, tietämättä todellista maailmaa. Voit kokea todellisen maailman ylittämällä sisäisen maailmasi rajat, astumalla mielesi rajojen yli.

Aloita kuvittelemalla maailma mielessäsi. Voit kuvitella todellista maailmaa, tai luoda sen mielikuvituksellasi. Kuvittele maailma sinun pääsi sisään, ja kasvata sitä yhä suuremmaksi, ja suuremmaksi. Kuvittele koko maailma yhdellä kertaa, kaikki yksityiskohdat samanaikaisesti. Kuvittele sitä aina vain suuremmaksi, kunnes kohtaat mielikuvituksesi rajat. Laajenna maailmaa vielä sitäkin suuremmaksi. Lopulta kohtaat mielesi todelliset rajat. Sillä hetkellä astut yli mielesi rajojen. Koet silloin rajattoman ja äärettömän maailman, maailman joka on mielen toisella puolen. Koet silloin todellisen maailman.

Tai kuvittele kaikki tila pääsi sisään

Tai sisällytä kaikki tila mielesi sisään. Aloita huoneestasi. Kuvittele, että kaikki tila huoneessa sisältyy sinun päähäsi. Sinun mielesi laajenee yhdessä tilan kanssa. Laajenna sitä suuremmaksi ja suuremmaksi. Sisällytä tila koko talossa, ympäristössä, maassa, ja koko maailmassa. Laajenna tilaa mielessäsi, kunnes ylität mielesi rajat. Silloin astut rajattomaan tilaan, ja vapauteen.

Tai kuvittele etäisyyksiä

Voit myös tehdä tätä menetelmää kuvittelemalla etäisyyksiä. Kuvittele mielessäsi ensin matka, jonka voit nähdä yhdellä kertaa. Esimerkiksi se, mitä näet omasta ikkunastasi. Näe koko matka mielessäsi, ja kuvittele sitten pidempää matkaa jonnekin muualle, suhteessa edelliseen. Kuvittele nyt mielessäsi kymmenen kertaa pidempi etäisyys käyttäen edellisen pituutta apuna. Laajenna mieltäsi sisällyttämään koko matka yhdellä kertaa. Laajenna se toiseen kaupunkiin, toiseen maahan, kuuhun ja tähtiin asti. Näe nuo valtavat etäisyydet mielesi silmin, laajene sisällyttämään ne. Kunnes ylität mielesi rajat, ja astut sen toiselle puolelle, rajattomaan maailmaan.

Takaisin

Muistaminen

Muistele menneisyyttä tietoisesti

Palauta jokin menneisyyden tapahtuma mieleesi, ja tarkkaile sitä tietoisesti. Tule puolueettomaksi tarkkailijaksi, ja tiedosta muistosi osallistumatta siihen millään tavalla. Anna muiston avautua mielessäsi, ja vain katso, tunne ja kuuntele. Seuraa muistoa kuin katsoisit videonauhaa, puuttumatta siihen mitenkään. Aloita helpoista ja neutraaleista muistoista, ja siirry sitten vaikeampiin ja voimakkaampiin. Tietoisuutesi lisääntyessä tunteeseen eläytyminen vähenee. Sinä etäännyt muistosta, ja se irrottaa sinusta otteensa. Oivallat, että et ole muistosi, ne ovat sinusta erillisiä. Silloin menneisyyden tapahtumat eivät enää hallitse sinua
.
Tiedosta, mitä mielesi tekee, kun käytät muistiasi. Ymmärrät silloin, että sinä itse herätät menneisyyden tapahtumat henkiin. Kun muistelet mennyttä, sinä luot se aina uudelleen. Sinä puhallat siihen hengen, liikutat näyttelijöitä, annat sille tunteen ja merkityksen. Kaikki lähtee sinusta itsestäsi. Menneisyyttä ei enää ole – sinä itse luot sen aina uudelleen ja uudelleen. Kun ymmärrät tämän, niin voit vapautua kerralla koko menneisyyden painolastista.

Tai uppoudu muistoon tietoisesti

Edellisen menetelmän voi tehdä myös hieman toisella tavalla. Palauta mieleesi jokin menneisyyden tapahtuma, ja uppoudu siihen tietoisesti. Mene siihen mukaan, eläydy muistoihisi täydellisesti. Seuraa tarinaa, uppoudu sen sisään, mutta pysy jatkuvasti tietoisena. Elä menneisyys uudelleen, mutta tällä kertaa olet täysin valpas ja tietoinen.

Valitse se menetelmä näistä kahdesta, joka vetoaa sinuun paremmin. Tuleminen tietoiseksi tarkkailijana tai osallistujana on hieman erilainen kokemus, mutta molemmat tuovat sinut samaan lopputulokseen. Kun olet oppinut tavan tulla tietoiseksi menneisyyden kokemuksissa, niin voit käyttää tätä taitoa myös nykyhetkessä, ja kaikessa mitä koet juuri nyt.

Tai kuvittele tulevia

Samaa menetelmää voit käyttää tulevaisuuden kuvittelemiseen tai muihin päiväuniin. Kun oivallat, että olet itse kuvitelmiesi luoja, etkä enää unohda itseäsi luomaasi näytelmään, niin vapaudut myös tulevaisuudessa ja mielikuvituksessa elämisessä. Mielen toiminto molemmissa on täysin sama. Saavut silloin tähän hetkeen, ja voit elää elämääsi tässä ja nyt. Tämä hetki on kauniimpi kuin mikään tulevaisuuden haave tai mennyt muisto. Aikaisemmin olet vain elänyt joko menneessä tai tulevassa. Koe todellinen nykyhetki, niin ymmärrät.

Tai kelaa mieltä taaksepäin

Tämä eroaa hieman edellisistä menetelmistä. Tässä sinä kelaat mieltäsi taaksepäin muistelemalla asioita takaperin, lopusta alkuun. Silloin mielen tavallinen toiminta pysähtyy. Mieli toimii kertomalla tarinoita, jotka sinä herätät henkiin eläytymällä niihin. Tarina menneisyydestä, tarina itsestäsi, ne ovat kaikki vain mielen toimintoa. Kun käännät suunnan toiseksi, niin et enää unohda itseäsi tarinaan. Identifioituminen katoaa. Mieli toimii vain yhteen suuntaan. Kun kelaat sitä toiseen suuntaan, astut sen ulkopuolelle. Silloin sinusta tulee puolueeton tarkkailija luonnostaan.

Aloita tämä menetelmä iltaisin juuri ennen nukahtamista. Ala muistella päivän tapahtumia tästä hetkestä takaperin aamuun asti. Kelaa mieltäsi kuin filminauhaa, ja pysyttele tietoisena. Käy koko päivä läpi aamuun asti, ja silloin unestasi tulee syvää ja rauhallista. Kun käyt läpi koko päivän, niin huolet ja jännitykset katoavat. Aamulla herätessä taas käy läpi koko edellinen yö, siitä hetkestä alkaen, ja muista unesi.

Kun seuraat muistojasi lopusta alkuun, niin ymmärrät elämäsi syitä ja seuraamuksia. Ymmärrät, miten sinulle tapahtuvat asiat syntyvät ja kehittyvät, sekä mihin käytät aikaasi ja elämääsi. Kelaamalla mieli alkuun se puhdistuu ja uudistuu. Menneisyyden painolasti katoaa, ja käyt läpi elämäsi kokonaan uudelleen, ymmärtäen. Ymmärtäminen auttaa sinua vapautumaan ja kasvamaan.

Kun opit tekemään tämän menetelmän sujuvasti, niin voit soveltaa sitä koko elämääsi. Kelaa koko elämäsi, kaikki muistosi, takaperin tästä hetkestä lähtien. Seuraa muistojasi lapsuuteen, ensimmäisiin tietoisiin muistoihisi asti. Huomaat silloin, että voit jatkaa vieläkin pidemmällä. Voit palata yhä kauemmas, aina syntymääsi asti. Voit palata kohtuun, ja vielä siitäkin kauemmas, entisiin elämiin asti. Jatka vielä pidemmälle. Lopulta saavut aivan alkuun, ja jäljelle jää vain sinä itse, sellaisena kuin todella olet.

Takaisin

 

Copyright: Flowguide.com